University of Northampton – maailman johtava yhteiskunnallisen yrittäjyyden yliopisto?

Northamptonin yliopisto on ottanut yhteiskunnallisen yrittäjyyden strategiansa fokukseen. Eikä asia ei ole jäänyt vain korulauseiksi. Katsotaanpa mistä on yhteiskunnallinen yliopisto tehty.

We are determined to be the UK’s leading university for social enterprise by 2015. ”

University of Northampton

Tässä ensiksi lyhyt katsaus siihen, mitä University of Northampton tekee (ks. myös varakanslerin lyhyt haastatttelu täältä):

  1. Opiskelijat

    Yhteiskunnallinen yrittäjyys on liitetty yliopiston kursseihin ja kurssien ulkopuolisiin aktiviteetteihin. Opiskelijoille tarjotaan rahoitusta oman yhteiskunnallisen yrityksen perustamiseksi. Heitä myös kannustetaan työskentelemään YKY:ssä.

  2. Opetus

    Yliopisto pyrkii opetuksessaan, tutkimuksessaan ja kaikella toiminnallaan tukemaan yhteiskunnallisten yritysten syntymistä ja kehittymistä.

  3. Yliopistopalvelut

    University of Northampton perustaa yliopistopalveluistaan yhteiskunnallisia yrityksiä, mikäli tämä on järkeenkäypää.

  4. Lobbaaminen

    Yliopisto vaikuttaa kansallisesti yhteiskunnallisen yrittäjyyden puolesta.

  5. Kilpailuttaminen

    Yliopisto tukee kilpailuttamisen avulla yhteiskunnallisten yritysten toimintaa.

Uni. Northampton on synnyttänyt pitkän listan yhteiskunnallisia yrityksiä ja projekteja. Nämä projektit näet täältä. Tulevaisuuden suunnitelmissa on muun muassa kehittää uusia rahoitustapoja yhteiskunnallisille yrityksille ja ehkäistä paikallista rikollisuutta näiden yritysten avulla.

Suomen yliopistolain mukaan yliopistojen tehtäviin kuuluu yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Mikä onkaan parempi tapa vaikuttaa yhteiskuntaan kuin luoda ja tukea yrityksiä, jotka muuttavat maailmaa? Mielestäni suomalaisilla yliopistoilla on paljon opittavaa Northamptonin esimerkistä.

Osallistu keskusteluun:

Pitäisikö Suomen yliopistojen tai muiden koulujen huomioida yhteiskunnallinen yrittäjyys paremmin? Mitä suomalaiset koulut tällä hetkellä tekevät yhteiskunnallisen yrittäjyyden hyväksi?

Näkemyksiäsi ja kokemuksiasi kaivataan!

Avainsanat: ,

Yksi ajatus artikkelista “University of Northampton – maailman johtava yhteiskunnallisen yrittäjyyden yliopisto?

  1. Minun mielestä Northamptonin malli esimerkillinen ja kannatan sen ottamista sellaisenaan käyttöön. Yhteiskunnallinen yrittäjyys, kuten myös yrittäjyys ylipäätänsä, pitää ottaa paremmin huomioon.

    Kannustan yliopistoja luomaan _selkeän_ linjan tutkimustulosten IPR:ien siirtämisestä. Mielestäni Demolalla on riittävän selkeä linja: IPR:t kuuluvat työryhmälle. Sääntöön ei ole poikkeusta.

    Uskallan väittää, että tutkimustulosten kaupallistaminen nopeutuisi, jos IPR:t olisivat täysin tutkimusryhmällä. Kokemukseni on se, että nykyinen IPR-ohjeistus on todella sekava ja projektien aloittaminenkin venyy sen takia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: